lauantai 2. toukokuuta 2009

Säännöt

Salainen Demiystävä (SDY) on monien salainen ystävä-rinkien jälkeläinen. Rinkejä on mm. askartelijoille, leipojille ja muoti-innostuneille. SDY on nyt uusi, pitkälti samankaltainen rinki, joissa voisimme yhdestä kiinnostuneiden kanssa miettiä jotain "teemaa" jokaiselle kuukaudelle (koruja, meikkejä, lehtiä, karkkeja, mitä ikinä tahdotte..). Emme tarvitse mitään tiettya avainsanaa, vain mielikuvitus on rajana (pysytään kuitenkin asiallisissa merekissä).

Idea SDY:lle lähti Salainen Blogiystävä-ringistä. Alla olevat säännöt on kopioitu SBY:ltä. Niiden käyttöön on sekä pyydetty että saatu lupa. Iso kiitos ideasta!

Yksinkertainen periaate SDY-ringille on että jokaisena kuukautena yhtä demittäjää ilahduttaa toinen demittäjä. Parit arvotaan sattumanvaraisesti kaikkien rinkiin mukaan mahtuneiden kesken. Jokaisella on siis oma salainen ystävä, ja henkilöllisyytesi paljastuu vasta leikin lopussa. Pyrimme arpomaan parit niin, että kaksi henkilöä eivät lähetä toisilleen salaista yllätystä, vaan jokainen saisi lahjansa eri henkilöltä, kuin kenelle itse on lähettänyt lahjansa.

Salainen Demiystävä on leikkimielinen ja kaikkien osallistujien ilahduttamiseen tähtäävä salainen ystävä -rinki. Rinki on suunnattu lähinnä suomessa asuville demittäjille, ellet asu suomessa taikka ole demittäjä, ota yhteys ylläpitäjiin. Sinulla on aina pieni mahdollisuus päästä mukaan rinkiin, tämä tosin edellyttää sitä, että jokin muista osallistujista on valmis toimittamaan pakettinsa ulkomaille/ei demittäjälle.

Ilmottautuminen tapahtuu osoitteeseen salainendemiystava@gmail.com, ilmottautumislomake tulee myöhemmin. Ilmottaitua voit jo tänään, ja ilmottautuminen on auki niin kauan kun vähintään 20 osallistujaa tulee täyteen. Osallistujien maksimimäärä on 50. Yhden ringin kesto on kaksi kuukautta, eli toisin sanoen, kun olet ilmoittautunut, ja rinki on lähtenyt käyntiin, sinun tulisi olla valmis pysymään mukana koko jakson ajan!

Kahden kuukauden ajan sinun tulisi lähettää kaksi pakettia, yksi kuukaudessa. Paketin arvolle ei aseteta ylärajaa, se on jokaisen päätettävissä kuinka paljon on valmis laittamaan rahaa leikkiin. Alaraja asetetaan kuitenkin n.7€, oleellisesta syystä; jos itse olet lähettänyt hienon vähän hintavamman lahjan, ja saat takaisin jonkin 2€ arvoisen tarraarkin, ei välttämättä tulisi kamalan kiva fiilis. Tämän lisäksi kustannat itse myös postituskulut. Rinkien alkamis- ja päättymispäivä ilmoitetaan heti, kun kiinnostuneita on tarpeeksi mukana.
Älä lähetä lahjaasi myöhässä, putoat ringistä pois!

Ilmoitathan ylläpitäjille aina kun lähetät paketin, vastaanotat paketin ja kun paljastat henkilöllisyytesi. Mainitse myös pakettien sisältö, jotta voimme varmistaa että paketti on sääntöjen mukainen!

Muita osallistujia kiinnostaa myös varmasti tietää mitä muut ovat saaneet. Täten olisi tarkoitus että sinun saatuasi pakettisi, ottaisit kuvan paketistasi ja sen sisällöstä, liittäisit kuvan ja mahdollisesti kertoisit omia mielipiteitäsi sisällöstäsi, tämän voit tehdä blogiisi jos sellaisen omaat, taikka demittäjänä liittää tiedon oma demiisi. Ellet omista blogia, etkä demi tunnusta, etkä ole valmis luomaan sellaista, liitä kuva sekä teksti sähköpostiin ja lähetä se ylläpitoon, niin julkaisemme ne ringin lopussa SDY:n sivuille.
Jos jätät raportoimatta, putoat ringistä!

Rinkiin pääsee siis mukaan täyttämällä ilmoittautumislomakkeen huolellisesti. Ilmoittautumislomakkeen tiedot menevät vain ylläpitäjille sekä salaiselle ystävällesi, niitä ei siis jaeta eteenpäin kenellekään muulle. Salainen ystäväsi päättelee vastaustesi perusteella, millaiset asiat sinua ilahduttaisivat. Mieti vastauksesi huolella.

Erityisen tärkeää on täyttää ilmoittautumislomakkeeseen oikeat yhteystiedot, sekä postiosoite että toimiva sähköpostiosoite. Ylläpitäjien on saatava yhteys kaikkiin osallistujiin sähköpostitse!

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mahtuuko tähän vielä? ja siis onko pakko paljastaa henkilöllisyys? tai siis mitä se käytännössä tarkoittaa?

t. marissahh

Salainen Demiystävä kirjoitti...

Huomaan että säännöt ovat toistaiseksi vähän epäselvät. Yritän niin nopeasti kuin mahdollista saada täysin selvät säännöt julkaistua.

Ilmottautumislomaketta ei ole vielä julkaistu, joten vielä ei voi ilmottautua, kiinnostuksensa voi tosin ilmoittaa.
Yritän vielä tämän päivän aikana julkaista ilmottautumislomakkeen.

Sen täyttämällä ja lähettämällä ylläpitäjien sähköpostiin olet mukana ringissä, kunhan olet 50 ensimmäisen joukuossa.

Salainen Demiystävä kirjoitti...

Henkilöllisyys paljastetaan kun rinki päättyy. Eli kun ilmottaudut mukaan, ilmoitat samalla nimesi, deminickisi, blogiosoitteesi jne jos sinulta nämä löytyvät. Siitä lisää ilmottautumislomakkeessa.

Salainen ystäväsi, joka sinulle arvotaan, saa tietoosi nimesi ja osoitteesi, ja lähettää anonyymina sinulle yllätyspaketin. Kun rinki päättyy, salainen ystäväsi ottaa sinuun yhteyttä ja kertoo kuka on, mistä on, blogiosoitteensa, deminickinsä jne. Jos hän ei itse ilmoita, ja sinä haluat tietää, käänny ylläpitäjien puoleen, ja me kerromme sinulle salaisen ystäväsi blogiosoitteen/kuvagallerialinin/deminikin. Ihmisillä on tietysti myös oikeus pysyä anonyymina, mutta tämä pitää siinätapauksessa sopia ylläpidon kanssa. Asiasta voi sopia ottamalla yhteyttä sähköpostitse.

Anonyymi kirjoitti...

onko toi 7e kuussa pikkasen suuri summa? Meinaan, ei se kuukaudessa nyt niin paljon, mutta kun se on 7x2 eli 2kk tulee 14e minimissään + postikulut (joitten suuruus riippuu painosta). Ja varsinkin, itse kun olen opiskelija niin ei sitä rahaa muutenkaan ole paljoa. Mutta tämä rinki on kiva ja en haluaisi sen takia jäädä pois .. ja kun pappa och mamma inte betalar. Ja tuskin nyt olen ainut, jolla ois muitakin menoja jne.

omasta mielestä joku 5e/kk eli 10e/2kk ois ihan käypä summa.

Ja tämä nyt oli vain ehdotus tuon alarajan laskemiseen pikkasen. Ymmärrän kyllä, jos se ei siitä laske ja eihän kukaan mua/tai ketään muutakaan loppujen lopuksi pakota osallistumaan, jos liian suurelta tuntuu. =)

Salainen Demiystävä kirjoitti...

7e ei ole mikään absoluuttinen alaraja summa. Eikä kukaan niitten lahjojen arvoja varmaankaan ala laskemaan(?).
Jos lahjan arvoksi jää vaikkapa sitten 5e, niin jääkööt.

Tärkeintä on muistaa se ettei salainen ystäväsi ehkä ilahdu yhtäpaljon jostain pienestä 2 euron, jos itse on hankkinut omalle ystävälleen vähän hintavamman lahjan.

SBY ringissä josta me otettiin SDY:hyn idea, on yhden paketin alarajana 15e + postituskulut.
Tämän mainitsen syystä ettette saa kuvitelmaa että olisimme asettaneen jonkin kamalan suurehkon alarajan.

Tiedän itsekin ettei monella välttämättä ole varaa laittaa edes sitä seitsemää euroa postituskuluineen likoon. Alaraja on kuitenkin oltava. Alarajaa ei siis ainakaan vielä tässä kohtaa lähdetä laskemaan, jos useita toiveita alarajan laskemisesta tulee niin ylläpitäjät palaa asiaan!:)

Arina kirjoitti...

Ilmoittauduttu on. :)
Varmaan voi tehdä sitten myös niin, että se toinen paketti on vähän arvokkaampi kuin toinen? Siis jos ne menee samaan osoitteeseen.

Hmm...
Itsekään en siis mikään rikas ole ja ai niin, eiks postista saa ostettuu jotain isoja kirjekuoria mihin voi sitten pakata ne ostoksensa Paljonkohan ne maksaa ne kulut sitten? Pitää varmaan postin sivuilta katsoa

Anonyymi kirjoitti...

Hei miten voin ilmottautua? Painoin tosta osoitteessa, joka tossa säännöissä on, mut tuli vaan not found. eli miten saan ilmoittautua?

Salainen Demiystävä kirjoitti...

Kopioi se sähköpostiosoite ja liitä se vastaanottaja kenttään sun omassa sähköpostissa:)

Anonyymi kirjoitti...

mä osallistuin:) toivottavasti mahduin vielä... Eihän postikuluista tuu ku ehkä max.5e kerta...riippuu mtn kallista ostaa. Koska mä lähetän aika usein sellasta pientä vihkoa (oon mukana kirjevihkopiirissä) ja se maksaa ehkä 1,20e...

Anonyymi kirjoitti...

*korjaus
siis tietenkin riippuu mtn painavaa ostaa...:-D

Anonyymi kirjoitti...

Tää on oikeest tosi hauska keksintö! Mul olis kysymys: eli kun oon nyt 18. ilmoittautunut ni onko mun numero siis 18?:)

Salainen Demiystävä kirjoitti...

Saatte sen numeron missä järjestyksessä ootte ilmottautunu, tuolla on nyt kolme jonossa jotka ei viel oo lisätty tohon listaan. Niin en tiedä kuka niistä kolmesta olet, ole kuulolla, sut lisätään pian tohon. :)

Ja sitten ku sulle ilmotetaan sun salainen ystävä niin samalla sun numero laitetaan mukaan (:

Anonyymi kirjoitti...

Hei todellakin aihe paketteihin! Sehän on tosi hauskaa. Muutenhan on ihan tylsää vaan ostaa jotain. Musta olisi ainakin hauska ostaa joku esim. manga aiheinen lahja! Ja jos ei halua esim.manga pokkaria lahjaksi niin sille ystävälle voi sanoa! Tiedän itse yhden hienon manga kaupan mistä saa esim hello kitty juomia,tavaroita ja muita japanilaisia ja mangaaiheisia tavaroita, ne ovat hauskoja :h:

Anonyymi kirjoitti...

Mäkin toivon että alaraja olisi pienempi. Kun kaikilla ei ole laittaa niin ''paljoa'' rahaa. Eikö sopiva summa olisi 5 euroa + kulut`?;)

Anonyymi kirjoitti...

Hei en ole koskaan lähettäny pakettia niin voisiko joku auttaa tyhmää ;D
Ostetaanko se postista missä se lähetetään? Meillä on kotona sellasia lahjapaketteja siis postista ostettuja niin jos sellaisen vie postiin niin meneekö perille? ;D Ja täytyykö niihin ostaa postimerkit?
Sori oon kyl tyhmä...

HelmiKk kirjoitti...

Voiko sille kirje ystävälle lähettää kysymyksiä, esim vaatekokoa ja lempiväriä?

Anonyymi kirjoitti...

Jos paketteihin tulee aihe vai ei on täysin teidän päätettävissä. Sivun keskimmäisellä palkilla on kysely teemasta. Äänestäkää siis. Tällä hetkellä tilanne: Kyllä:10 Ei:14. Että ääniä kehiin ja te jotka ehdottomaste toivotte teemaa niin laittakaa vaikka kaverinneki äänestämään (;

Pakettien alarajahinnasta on jo ollut kyselyä, ja vastasin jo viimekerralla että ei se ole niin tarkkaa, mutta kunhan oman paketin arvo ei alene johonkin 2 euroon. Voit ihan hyvin ostaa 5e lahjan, ei se ole niin tarkkaa. Eikä sun tarvii edes ostaa kaikkea, voit tehä itekki?
Alarajaa nyt ei kuitenkaan olla ihan heti vetämässä alas..

Ja tuosta paketin lähettämisestä, niin käy postissa kysymässä niin saat varmimman vastauksen.

Kun sinulle ilmoitetaan salainen ystäväsi, saat samalla tietoosi kaikki tiedot jotka ovat ilmoittautumislomakkeessa. Siihen oli ainakin tarkoitus kirjoittaa oma vaatekokonsa ja lempivärinsä ja paljon muuta, joten ei tarvitse erikseen kysyä :)Ei tietenkään ole kiellettyä kysyä, mutta muista että sinun pitää pysyä salaisena ystävänä kokonaiset kaksi kuukautta!

terv. netch, sdy ylläpitäjä

Anonyymi kirjoitti...

Haluun mukaan!

Anonyymi kirjoitti...

Entä jos tekee lahjan itse? Silloinhan ei tavallaan voi määrittää lahjan arvoa. Mistä tiedän onko lahja tarpeeksi "arvokas"?

Anonyymi kirjoitti...

onko tää ajautu jäihin kun ei oo päivitetty kuuteen päivään? viikko aikaa saada parit ja niin, ja tuossa lukee että ilmoittautumine loppuu 15. päivä??

:a: :b: :c: :d: :e: :f: :g: :h: :i: :j: :k: :l: :m: :n:

Lähetä kommentti